top of page
_MG_5217_muok2.jpg

Visio™

Yhdessä muodostettu innostava ja napakasti sanoitettu pitkän tähtäimen päämäärä

Vision kiteyttäminen kirjalliseen muotoon on tärkeää, jotta tavoite ja suunta on selkeästi tiedossa. Muodostamme vision yhdessä tunnistettujen tulevaisuuden skenaarioiden, omistajien tahtotilan sekä pitkän tähtäimen näkemystesi pohjalta. Tämän jälkeen sanoitamme vision selkeästi napakkaan ja innostavaan muotoon, jonka avulla koko henkilökunnan on helppo sisäistää vision asettamat tavoitteet.

Visio: Services

Hyötysi

PRIOLE Visio™ auttaa sinua tiivistämään ja sanoittamaan visiosi. Osallistamme vision muodostamiseen organisaatiosi, näin visiosta tehdään yhteinen tavoite.

Visiolle todellinen pohja

Monesti vision luomista ei pohjata tulevaisuuden muutosten mukaan, tai ainakaan niitä ei huomioida riittävästi. Me lähdemme työskentelemään nimenomaisesti väistämättömän maailman ja toimintaympäristön muutosten pohjalta.

Tehdään se yhdessä

Vision tarkoitus on osoittaa tavoitetilaa niin johtajille kuin henkilöstölle ja ulkoisille sidosryhmillekin. Miksi siis monesti visiota määrittelee vain ylin johto? Me otamme mukaan vision työstämiseen myös haluamasi muut tahot.

Tehokkaasti tuloksiin

Vision pohtiminen ja sanoittaminen on hankalaa. Jokainen, joka sitä on tehnyt tietää tuskan. Työskentelymenetelmämme perustuu systemaattiseen ja vaiheittaisiin prosessiin, jonka tuloksena tiivistyy visio. Olemme siis miettineet jo valmiiksi sinulle polun miten saada visio aikaiseksi.

Visio: List
Visio: Image
Visio: Blog2 Custom Feed
bottom of page